sunnuntai 20. elokuuta 2017

Syksy saapuu

Sain nauttia kolme kuukautta ihanasta kesästä. Nyt se alkaa olla takanapäin ja muistelen sitä ilolla. Taloudellisista ongelmista huolimatta, melkein nautin koko ajasta. Olin koko kolmen kuukauden ajan täysin oireeton! Se oli ihan mahtavaa. En osaa sanoa miksi juuri nyt kaikki oireet palasivat. Selvästi olen stressannut tai polttanut itseni loppuun. Olen myös huomannut että joka vuosi syksyä kohden oireeni ovat vain pahentuneet. Minulle kesä aika on helpointa ja syksyllä alkavat ongelmat.

Jouduin vierailemaan kesän aikana kerran päivystyksessä, jonne ambulanssi minut vei. Sain pahan hengenahdistus kohtauksen. Se alkoi yhtäkkiä ja eteni nopeasti. Minua alkoi ottaa hengestä, keuhkoihin sattui. Tämän jälkeen aloin mennä tukkoon, ja tuntui, etten saanut kunnolla happea. Lopulta hengitys alkoi vinkua ja pystyin tuottamaan enää muutaman sanan kerrallaan. Puhuminen oli hankalaa. Olin ottanut Histecia, mutta se ei auttanut. Ajattelin että sain pahan allergiareaktion, pystyin vielä itse soittamaan apua, joten soitin ambulanssin paikalle. Ambulanssi saapui ja kävi ilmi ettei kyse ollut allergisesta kohtauksesta, sain kortisoni piikin lihakseen, joka alkoi vaikuttaa helpottavasti oireisiin, matkalla päivystykseen. Minulla epäiltiin aluksi keuhkoputken tulehdusta, mutta tulehdusarvot eivät olleet koholla. Päivystyksen lääkäri kehotti minua kääntymään oman terveyskeskuksen puoleen ja selvittämään olisiko minulla alkavaa astmaa. Ensi viikon torstaina saankin tietää todetaanko minulla astma, pef-mittauksen ja spirometria kokeen ja muiden oireiden perusteella. Sain kesän aikana myös endometrioosi diagnoosin, jonka vuoksi olen oireillut jo pidemmän ajan. Toivottavasti oireet alkavat sen puolesta helpottaa hormonaalisen hoidon aikana.

Nyt kun syksy alkaa saapua ja oireeni ovat palanne, on vatsani ollut myös huonomassa kunnossa. Pahat vatsaoireeni saivat minut ajattelemaan koko tilannetta uudelleen ja tajusin, ettei minun vatsani ole voinut hyvin ainakaan kahteen vuoteen. Vaikka olen noudattanut tiukkaa ruokavaliota kahden vuoden ajan, ei se ole vienyt vatsani vointia yhtään paremmaksi. Mitään en pysty lisäämään takaisin ruokavaliooni, saan heti oireita. Normaalisti vatsa menee kipeäksi, turpoaa tai ripuloin. Viime aikoina on tullut myös kovaa päänsärkyä ja kouristuskohtauksia. En muista että tämän kahden vuoden aikana vatsani olisi toiminut normaalisti, joko ripuloin tai on ummetusta. Tai on ummetusta, mutta uloste on löysää. Välillä tulee verta ja suolilimaa. Ajattelin selvittää mikä vatsassani on vikana. Toivottavasti pääsisin tähystykseen, sillä itse epäilen alkavaa suolisto sairautta. Vuonna 2011 minut on viimeksi tähystetty Keliakia epäillyn takia, jo silloin suolistostani löytyi aftoja ja epäilivät alkavaa paksusuolen tulehdusta.

Syksy on vauhdittanut myös tuki asioitani. Olen koko tämän sairastelun aikana ollut työttömänä ja nostanut työmarkkinatukea. Minulla on tällä hetkellä ihana työ ja elinkeinotoimiston työntekijä, joka uskoo borrelioosiin. Hänellä on myös todella ihania ajatuksia siitä että hän haluaa minut sairauspäivärahalle ja sen kautta hakea ammatillista kuntoutusta Kelalta, koska hänen mielestään olen siihen oikeutettu. Näinhän asian pitäisi olla, mutta minulla kun ei ole yhtäkään pätevää diagnoosia jolla Kela hyväksyisi sairauspäiväraha anomuksen, eikä ketään lääkäriä joka olisi perehtynyt asioihini tarpeeksi hyvin laatiakseen b-lausuntoa. Saa nähdä mitä tässä tulee käymään ja mitä b-lausuntoon sitten todella keksitään. Mielenterveydellistä diagnoosia en halua, sillä en ole sairas siltä osin, eivätkä mielenterveydelliset ongelmat estä minua tekemistä työtä tai opiskella. Fyysiset oireet ovat ainoastaan syy työkyvyttömyyteeni. Toivon että kaikki menee hyvin, mutta jos ei mene, saatan joutua sitten ns. ’’sossupummiksi’’. Työmarkkinatukeen minulla ei ole enää tämän jälkeen mahdollisuutta. Asioille on kuitenkin tapana järjestyä.

Olen menossa 2.9.2017 ihanan Anette Carlströmin workshop tilaisuuteen. Odotan sitä todella innolla! Toukokuun ilmiö ja lahja kurssista oli minulle niin paljon apua, joten uskon että tämänkin auttaa paljon! Ainakin se auttaa minua lähemmäksi valaistumista ja olemaan taas enemmän läsnä ’’flow:ssa’’ ja olemaan enemmän yhteydessä ykseyteen. Olen käynyt aikaisemminkin Anetten workshop tilaisuudessa ja olen tykännyt ihan älyttömästi! Mainostan jälleen, että Anette Carlström suorittaa joka tiistai Oneness meditaatio ja deeksha tapahtumia livestream.com:ssa klo 21:00 Suomen aikaan.

Ehkä syksy tuo tullessaan lisää ihmeitä. Meditointiin aion jatkossakin panostaa. Olen meditoinut toukokuusta lähtien joka päivä, nyt viime viikkojen aikana, kun olen ollut huonomassa kunnossa, meditointi on jäänyt. Kaikesta huolimatta, oli olo mikä tahansa tai kuinka kiireistä tahansa, aina pitäisi olla aikaa hetken hiljentymiselle. Näin on taas enemmän läsnä arjessa ja vastaanottavaisempi pienille ihmeille. Itse ainakin pyhitän koko tämän sairastelu ajan henkiselle kehtiykselle. Mikäs sen parempi anteeksiantamisen oppiläksy onkaan kuin oma sairaus.

Ihanaa syksyn aloitusta kaikille! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti